Viisi suunnistajaa vei täyden potin WMOC-kisaviikolta

09 Aug 2024 - WMOC info

Veteraanien suunnistuksen MM-kisaviikko päättyi pitkien matkojen finaaleihin Rymättylän avokalliomaastoissa.Päivän aikana saatiin sadetta ja aurinkoa vuorotellen. Mutta suunnistuskansa ei tunnetusti ole sokerista.

Ennen kisaa tavoitettu ratamestari Heikki Andersson kehuu maastoa estoitta. ”Hemmetin hienoa Varsinais-Suomalaista avokalliota. Helpolla eivät kuitenkaan suunnistajat tänään pääse sillä samaistusvirheiden mahdollisuus on erittäin suuri.”

Kaikkien aikojen yksi menestyneimmistä suunnistajista, Simone Niggli, summasi kilpailuviikkoa kiitoksin. ”Maasto oli todella ihanaa ja pidin radasta. Nämä kaikki kilpailut ovat olleet hyvin järjestettyjä ja talkoolaiset ovat olleet kovin auttavaisia. Olen nauttinut olostani täällä ja sen kruunasi tämän päivän kilpailu. Suurin syy miksi halusin tulla tänne kilpailemaan, oli maasto, ja todellakin kannatti tulla. Olen toki onnellinen myös suorituksistani ja kolmesta kultamitalistani.”

Miesten 35 sarjan voittaja Fredric Portin nautti päivän maastosta. ”Hyvin meni! Ei ollut isoja ongelmia, mutta sai varoa, ettei nukahda, kun pystyi juoksemaan niin kovaa vauhtia nopeassa maastossa. Pitkillä väleillä voi jäädä juoksun omainen moodi päälle, mutta rastit piti kuitenkin ottaa tarkasti. Kivaa ja hienoa oli.”

Tämän päivän ja koko kisaviikon sankari on 97-vuotias Sole Nieminen, joka myös nautti olostaan Varsinais-Suomalaisissa maisemissa. “Pari sellaista 30 metrin pyörähdystä rastiympyrässä. Olen tyytyväinen. Satoi ja en tahdo enää nähdä kunnolla. Meni hirveästi aikaa kartan tutkimiseen. Maasto oli aivan ihanaa toisin paikoin ja toisin paikoin ei meinannut läpi päästä. Kunnialla olen selvinnyt kaikista kilpailuista.”

Kilpailuviikon aikana kisattiin kaksi karsintaa ja finaalit sprintissä, keskimatkoilla ja pitkillä matkoilla. Viisi suunnistajaa voitti kisaviikon kaikki tarjolla olleet kultamitalit: Merja Rantanen, FIN (W40), Simone Niggli, SUI (W45), Yvonne Gunnell, FIN (W50), Manu Mutka, FIN (M50) ja Sole Nieminen, FIN (W95).